UUTISET

TIEDOTE 6.5.2020 LUOLA CLASSICS PERUUNTUU
Koronatilanteesta johtuen luolassa peruuntuu 4-päiväiseksi suunniteltu Luola Classics-konserttisarja. Tapahtuman piti tulla myyntiin toukokuussa, mutta pitkälti kansainvälisistä esiintyjistä suunniteltu tapahtumakokonaisuus ei nykytilanteessa ole mahdollista järjestää uusimpien kokoontumisrajoitusten johdosta.
Julkaisutiedote 7.6.2019
Julkaisuvapaa 7.6.2018 Tuunaansaareen maailmankuulussa luolastossa päästään loppuvuoden aikana nauttimaan lukuisten kotimaisten huippuartistien esiintymisistä. Luola Events käynnistää toiminnan 16.6. Egotripin ja Treesin esiintymisellä. Lisäksi kesälle ja syksylle on vahvistunut jo useampi tapahtuma. Loppuvuoden aikana Punkaharjulla päästään nauttimaan muun muassa Elastisen, Virve Rostin ja Anssi Kelan esiintymisistä.
Kesän aikana pidetään kaksi tapahtumaa. 14.7. luolassa viihdyttää joukko paikallisia osaajia ja kesälomalaiset pääsevät juhlimaan kotimaisten ulkomaisten hittisävelmien parissa. Illan aikana esiintyvät Old Spice ja The Nevergreen. Luvassa on kattava sikermä muun muassa 70-80 –luvun pop- ja rock-hittejä.
Kesäkauden päättäjäisiä vietetään Punkaharjulla elokuun lopussa ja Kalliosalin eeppiset puitteet ottaa haltuunsa viihdelegenda Virve Rosti 24.8.
27.10 luolan saapuu yksi Suomen kovimmista showmiehistä, suomiräpin pioneereihin lukeutuva Elastinen. Elastisen huippuunsa trimmattua lavaesiintymistä pääsevät katsomaan myös alaikäiset, sillä tapahtuma on koko perheen tapahtuma. Osa Kalliosalista on rajattu K-18 anniskelualueeksi.
17.11. Luolassa vietetään pikkujouluja letkeää rapvaikutteista reggaeta soittavan Kuningasidean sekä Jouni Aslak & Nousukauden lapset-yhtyeen tahtiin. Kuningasidea tunnetaan huikean lavashownsa lisäksi mm. biiseistä Enemmän duoo kun sooloo sekä Pohjolan tuulet ja Enkeli.
1.12 Kalliosaliin saapuu esiintymään Anssi Kela.
-Useista tapahtumista käydään vielä keskusteluita ja ohjelma täydentyy kesän mittaan. Olemassa olevien lupien puolesta luolassa riittää kapasiteettia noin tuhannen hengen tapahtumille. K18 –tapahtumissa koko Kalliosalin alue toimii anniskelualueena. Osassa tapahtumista, kuten Elastisen keikalla, anniskelualueena on vain permanto. Yläkatsomo on tällöin ikärajatonta aluetta, eikä siellä anniskella, Luola Eventsin Markus Kaskinen ja Jussi Silvennoinen kertovat. Loppukesän ja syksyn tapahtumien lipunmyynti käynnistyy juhannuksen alla. Tällä hetkellä ennakkolipunmyynti on käynnissä vain 16.6. avauskonserttiin, joka pidetään Käkipäivien yhteydessä. -Egotripin ja Treesin keikka on herättynyt hyvin kiinnostusta ja lippuja on liikkunut mukavasti. Ennakkoliput ehtii vielä kuitenkin hyvin hankkia ja ovimyyntiinkin on varattu kapasiteettia. Vahvasti näyttää, että luolaston uudesta alusta saadaan aikaan kunnon kansanjuhla kesäkuussa, Luola Eventsistä hehkutetaan.