LUOLA EVENTS - PUNKAHARJUN MAAILMANKUULU LUOLASTO HERÄÄ ELOON. Punkaharjun Tuunaansaaren maailmankuulu luolasto herää eloon kesäkuussa 2018. Luolaston Kalliosali-konserttialueesta on allekirjoitettu huhtikuussa 2018 vuokrasopimus, jonka myötä luolastossa tullaan järjestämään yksinoikeudella tapahtumatoimintaa Luola Events -nimellä. Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

Luola Events on kahden savonlinnalaisen matkailu- ja tapahtuma-alan toimijan kunnianhimoinen projekti (Matkailukeskus Harjun Portti & Keiku Ry), joka tuo luolaston tiloihin ympärivuotisesti musiikki- ja kulttuuritapahtumia. Ensimmäisenä tilaisuutena Kalliosalissa järjestään lauantaina 16.6.2018 Käkipäivät-kesänavauksen iltakonsertti, pääesiintyjänä jo 25 vuotta Suomen kovimpaan musiikin kärkikastiin kuulunut yhtye Egotrippi.

Luolaston Kalliosali on täysin uniikki konserttisali syvällä maan sisällä. Se mahdollistaa massatilaisuuksien tuottamisen poikkeuksellisessa ympäristössä, Punkaharjun kansallismaisemien kupeessa. Toiminnan aloitusvaiheessa Luola Events keskittyy operoimaan Kalliosalissa ja sen välittömässä läheisyydessä, keskittyen musiikkitapahtumiin ja niiden aikaiseen anniskelumyyntiin. Kalliosaliin ja sen ympäristöön on haettu 1 000 asiakaspaikkaa.

Paikalliset yritykset taustalla, täydentää toimintaa Luola Eventsin taustalla olevat toimijat ovat Matkailukeskus Harjun Portti sekä Keiku ry. Harjun Portti on 2005 perustettu, Punkaharjun Tuunaansaaressa majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalvelutoimintaa ympärivuotisesti harjoittava perheyritys. Talvella Harjun Portti ylläpitää Punkaharjulla yhtä Suomen pisintä retkiluisteluverkostoa. Keiku Ry on kerimäkeläinen vuonna 2003 perustettu kulttuuriyhdistys. Keiku ry tunnetaan erityisesti tapahtumistaan ja keskikesällä Kerimäellä järjestettävästä Puruvesi Pop-festivaalistaan. Tänä vuonna kaksipäiväisellä festivaalilla esiintyvät heinäkuussa mm. Paula Koivuniemi, Neljänsuora, Roope Salminen & Koirat, Stam1na, Viikate ja Kotiteollisuus.

Yhteystiedot: Jussi Silvennoinen jussi.silvennoinen@keiku.fi 050 544 7695
Markus Kaskinen markus@harjunportti.fi 044 747 5222